Königsbachin vesiputous.
Veden väri muuttui taas.
Vastaantulija. Veneitä liikennöi 18, eli riittävästi.
Kapteeni soittaa torvella, kaiku vastaa. Tykinlaukaus kaikuu kuulemma seitsemän kertaa.
Katso toki video.
St. Bartholomän luostari, jonne pääsee vain veneellä tai kiemurtelevaa vuoripolkua. Rantaa myöten ei voi kävellä.
Peräaalto lähes täysin tyynessä.
Das Kehlsteinhaus eli kotkanpesä.
Väri vaihtui taas.
Jäätikkö hupenee.
Watzmannin siluetti näyttää kuulemma nukkuvalta noidalta. En tiennyt tätä silloin, jäi kuva ottamatta.
St. Bartholomä.
Telkkä kirkkaassa.
Taukopaikka vastarannalla.
Sorsien varjot pohjassa.
Kotkanpesän paikan ymmärtää nyt vähän paremmin. Itsessäänhän se ei näytä oikein miltään.
Hiekka on kovin valkoista ja valo hyvin kirkas.
Erikoissorsia.
Kyyti saapuu, jatketaan eteenpäin.
Pysähdytään tulomatkalla sitten pidemmäksi.
Turisteja riittää. Parempi tosiaan palata myöhemmin.
Vuorilla sää vaihtelee nopeasti.
Kännykän näkemys väreistä.
Kamera on melkein samaa mieltä. Ei noita todeksi uskoisi, jos ei itse näkisi.
Punapukuinen lenkkeilijä erottuu melko hyvin.
Vene täynnä raidallista muorisoa.
Kas, aurinko tuli takaisin
Vai tuliko sittenkään?
Jännä neliö tuolla kalliossa.
Lehmiä ja kiviä.
Jännä neliö osoittautuu muistolaataksi. Palaamme.
valkoista soraa ja outoa metsää Hirschaun niemimaalla. Tämä on itse asiassa suisto - joki vain kuivuu kesäisin.
Schrainbachin vesiputous.
Aletaan olla perillä.
Tuntematon vesiputous, jota ei löydy kartasta.
Tämä siis ei ole Saksan korkein, vaikka oppaan puheista niin käsitin. Kielimuuri.
Tämä on siis suunnilleen Schrainbachin kohdalla, mutta toisella puolella järveä.
Valkoinen sora kajastaa.
Peräaalto kaarteessa.
Ei näihin väreihin totu.
Alppilehmiä. Muu.
Salet. Vesi on vieläkin kirkkaampaa.
Päivänvarjo paljastaa patikoinnin todellisen vaikeusasteen. Ei olla kovin kaukana.
Tuolta saattaa tulla keväisin hieman vettä.
Schrainbach kokonaisuudessaan.
Das muu.
Vesi on lähes aineetonta.
Seuraava lasti saapuu. Run to the hills!
Toisaalta ei kyllä ole kiire mihinkään.