Pikamarssia etelään

Autoillen välimerelle kesäkuussa 2017

takaisin

Postojnan tippukiviluolat: pääluola 1/2

Isompaan luolaan. On todella kuuma.

Juna jo odottaa. Kiskot tänne tehtiin jo 1872.

Joitain vuosia myöhemmin saatiin myös veturi, ettei tarvinnnut työntää vaunuja lihasvoimin.

Whii!

Katto on matala ja seinät lähellä.

Toivottavasti moni koripalloilija ei eksy tänne.

Kristallikruunuilla valaistu sali.

Melko eeppistä. Kamerassa oli tietty väärä asetus.

Huomasin portaat vasta nyt.

Luolat avartuvat.

No niin, kuka kuvaa salamalla?


Katso toki video.

Perillä.

Turistilauma kännykät tanassa.

Onhan tämä toki kuvauksellista.

Vihreä katossa on levää. Se saa ravintonsa ihmisten uloshengittämästä ilmasta.

Tuo näyttää sortumalta.

Jyrkkää polkua ylöspäin, opas melkeinpä juoksee.

Katso siinä sitten nähtävyyttä. No, onhan teillä aikaa.

Big Mountain Hall. Kohta juostaan alaspäin.

Maximum tippukivi.

Kuin sotilaat rivissä.

Katto taitaa vuotaa.

Sortuma tässä on ollut. Kiipeämme sen yli.

Ihmiset maastoutuvat tehokkaasti.

Lämpötila on noin 12 astetta - eli juuri sopiva.

Juoskoot muut, eihän tällaista voi vaan ohittaa.

Mittasuhteet ovat melkoiset.
Silmä näkee, aivo ei käsitä.

Ihmismäinen stalagmiitti.

Tuolta tultiin. Huomaa kaiteet.

Venäläiset 1. maailmansodan sotavangit rakensivat tänne sillan - mutta tuskin tätä yksilöä.

Seuraava ryhmä hengittää jo niskaan.

Tie takaisin käy laakson kautta.

Valuvaa kiveä.

Älä koske -Joo joo.

takaisin

edellinen - seuraava