Pikamarssia etelään

Autoillen välimerelle kesäkuussa 2017

takaisin

Postojnan tippukiviluolat: esiluola

Tausta muuttuu nyt mustaksi, että
tummat kuvat näkyisivät paremmin.

Luolilla. Tai no, padolla.

Vesi on pinnalla niin kirkasta ja pohjalla niin sameaa, että kalat heittävät siihen varjon.

Pivka-joki, joka söi tiensä pehmeämmän kiven läpi ja sai aikaan luolaston. Hyvin toimittu.

Kaloilla on kissanpäivät; ruoka tulee ylävirrasta, senkun odotat vaan.

En ole ikinä ollut näin huonossa jamassa.

Heh heh.

No katsokaa nyt: paistettua Pipsa-possua.

Seuratkaa tuota olmia.

Heikäläisiä elää luolassa. Kivoja ötököitä.

Harvinainen niiskuneiti-olmi.

Ei nimikirjoituksia, please.

Pientä esimakua luolista; täällä saa kävellä itse.

Luola mainitaan dokumenteissa 1600-luvulla, mutta vanhimmat seinäkirjoitukset ovat vuodelta 1213.

Hattivatteja.

Kun luolaa valmisteltiin kuninkaalliseen vierailuun 1818, löytyi yllättäen kokonaan uusi osa. Turismihan siitä alkoi välittömästi.

Mittakaavahippi.

Sähkövalo tänne saatiin 1884 - ennen Ljubljanaa.

Olmi akvaariossa. Oli hyvin pimeää, eikä salamaa voinut käyttää - heikäläiset kun voivat kuolla siihen.

Itsevalaiseva ölliäinen.

Kamalaa, kun nuoriso ei ajattele jälkipolvia - vaan katsopa vuosilukuja. 1824.

Yksinäinen fisu.

Olmi hieno eläin; ei kasva ikinä aikuiseksi vaan jää toukka-asteelle, selviää 10 vuotta ilman ravintoa ja voi elää jopa 100 vuotta.

Kun rankkasateet huuhtoivat olmeja luolistaan, paikalliset pitivät niitä lohikäärmeen poikasina. Toinen nimi oli ihmiskala, vaalean ihon ja sormellisten raajojen takia.

Veden muovaamia altaita.

Tämä luola alkaa olla nähty.

Ihan kuin joku olisi katkonut
tippukiviä matkamuistoiksi.

Kuin eläimen sisällä.

takaisin

edellinen - seuraava