26. heinäkuuta 2018, Älvsjö, Tukholma, Ruotsi

Kämpän tyhjennys, auton pakkaus, takaluukun kiinnisaaminen. Turhaan en ole tetristä pelannut ja trukkia ajanut, mahtui sittenkin.

Ylös viimeisestä liittymästä ennen siltaa ja Ruotsia, parempien matkajuomien toivossa. Alkaa tulla melkein tavaksi, tässä on pysähdytty monesti aiemminkin. Risteys oli kuitenkin muuttunut, ajauduin väärään suuntaan - ja löysin vahingossa juomatukun. Hähä. Paikan piti olla auki, mutta liukuovi ei millään auennut. Niin käy usein, elektroninen silmä ei vaan tunnista hippiä. Onneksi joku tuli ulos, ettei tarvinnut tyhjin käsin poistua. Pullonpalautusluukun (täällä ei ole automaatteja) ukkeli vittuili, että joisit lisää kaljaa, ei meidän ovi noin laihoja näe. Ostin kostoksi monta.

The sillan ylityksestä on jo suurin hohto kaikonnut, vaan kyllä lähes taivaalla ajaminen miellyttää edelleen. Pientä tähtihetkeä seurasi useamman tunnin tylsä ajopätkä, ei oikein mitään mainittavaa - paitsi se, kun pysähdyimme haukkaamaan happea juuri sille levähdyspaikalle, jonka vieressä oli kalansavustamo. Oikein hyvä tuoksu kyllä, mutta jos nyt kuitenkin ajettaisiin vaan.

Tutut maisemat vilahtelivat ohi; karkkilentokone, Ikean varasto, metalliset käpylehmät, där hjulen altid snurrar -kyltti, jalustalle nostetut suihkuhävittäjät, kummitushotelli - yllättävän nopeasti oltiin Jönköpingissä ja sitten lähes Grännassa. Tietyö hidasti matkaa melkoisesti, ja koska aikataulu oli jo menetetty, voi yhtä hyvin vaihtaa hetkeksi pienemmälle tielle. Gränna on kaikesta turistisuudestaan huolimatta todella nätti ja viehättävä paikka, jonne tulee palattua aina uudestaan - komeat näkymät isolle järvelle ja Visingön saareen eivät haittaa yhtään. Kaupasta sain nälkääni kolmioleivän, jossa oli aivan liikaa oliiveja. En tiennyt, että sellainenkin vaihtoehto on mahdollinen.

Kuvauksellisen maaseututaipaleen jälkeen tankkasin Petrol-nimisellä huoltamolla, jonka logona on hirvi. Bensa oli hieman kalliimpaa, mutta täyttä ysivitosta, ilman etanolia. Eron huomaa.

Hotelli on Tukholman messukeskuksen vieressä, asemalle parisataa metriä. Avattu vuonna '72 nimellä American Motel - silloin kaiken piti olla suurta. Huoneessa on kaksi tuplaleveää sänkyä, kolmaskin mahtuisi helposti. Nukun vaikka poikittain, ihan vaan koska voin.

Gamla Stan on kiva paikka iltaisin, kun laivat ovat lähteneet ja turistit häipyneet. Asema on ihan tuossa ja paikalliset matkakortithan meillä jo onkin - siispä suunnitelma käytäntöön. Juna ajautui kuitenkin sivuraiteelle ja poikkeusreitille, yksi asema kun oli suljettu "turvallisuussyistä." Ääk ja iik. Pikagooglaus kuitenkin kertoi, että kyse oli niinkin kamalasta uhkasta kuin rikkoutuneista rullaportaista.

Loputtoman käytävämarssin, monien rullaportaiden ja muutaman junanvaihdon jälkeen nousimme vihdoin pinnalle. Oli nälkä ja uupumus, vaikka toisaalta auringonlasku juuri parhaimmillaan. Kaupasta kolmioleipä ja espresson makuinen limu, syödään ensihätään tuossa penkillä. Kaupasta tullessa penkit eivät olleet enää vapaita. Yritin kuikuilla rakennustyömaan aitojen välistä Mariabergetiä auringonlaskussa, ei onnistunut.

Penkkiä tai muuta sellaista ei löytynyt millään, vain ravintoloiden terasseja. No, syödään sitten sellaisessa. Pekoniburgeri ja olut, sitä on vaikea mokata - valitsemamme paikka pääsi kuitekin hyvin lähelle. Purilainen oli aivan syötävä, joskin mäkkärin gourmet-listalta saa parempia halvemmalla. Eniten rasittaa olut, se oli ruotsalaista kakkoslitkua, vain 3,5% - asiasta mainittiin hyvin pienellä. Ääh. Ei tässä kännejä olla vetämässä, noin pieni prosentti vaan vaikuttaa jo makuun.

Kiertelimme samoja tuttuja katuja, turisteja oli vähemmän kuin päivällä mutta enemmän kuin viimeksi tähän aikaan. Jo nähtyjen paikkojen vuoksi haastoin itseäni kuvaamalla vanhoilla käsisäätöisillä linsseillä, alkaa vähitellen sujua sekin homma. Ruudut näyttävät klassiselta valokuvalta - ei siksi, että olisin erityisen hyvä, vaan siksi, että kuvakulma on sama. Sitäkö se siis olikin, kaikki nämä vuodet?

Matka takaisinpäin ei sujunut ongelmitta; ratatöistä johtuvaa poikkeusjärjestelyä toisensa perään ja huonot opasteet. Tuijotin kolmella eri "eiku tää sittenkin tonne" -lapulla höystettyä linjataulua liian pitkään, luulin tajuavani - katsoin sitten laiturinäyttöön ja putosin taas täysin. Eihän tältä raiteelta pitänyt mennä junia tuonnepäin?! Vanhaa kunnon reittikarttaa ei tietenkään ollut missään, paitsi junien sisällä. Netistäkään ei löytynyt helposti ja akku oli hyytyä. Helppoa hommaa, jota hautova kuumuus ei ainakaan helpottanut.

Paikallinen reittiopas löysi sopivan vaihtoehdon heti, mutta se meni jostain syystä Kristalle tunteisiin ja ihon alle. Oli vähän huono päivä, pitää kuulemma sanoa - lisää toisessa päivityksessä. Selvisimme kuitenkin takaisin hotellille yksinä kappaleina ja lähes täysissä sielun voimissa. Huoneeseen päästyä korkkasin elämäni ensimmäisen minibaarioluen, nyt jos koskaan.

Huomenna katsellaan lähialueita kerrankin hieman lähemmin, laiva lähtee Kapelskäristä yhdeksältä illalla, eikä sinne ole kuin sata kilometriä. Loma loppuu, vaan ei ihan vielä.

Krista:

Lomailu ei ole aina ihanaa. Lähes koko reissun kestänyt flunssa, tää hullu kuumuus ja pitkä ajopäivä kulminoituivat tänään illalla siihen, kun Tukholman metroliikenne on ihan vitun sekaisin. Ei kulje, tai ei ainakaan pysähdy tuolla asemalla. Mene yksi pysäkki oikealle, tee kärrynpyörä, vaihda paikallisjunaan ja mene sillä kolme asemaa taaksepäin, hypi ruutuhyppyä sata metriä ja vaihda taas lähijunaan (joka on eri asia kuin paikallisjuna). Aviomieheni meinasi saada pataansa kertoessaan, että hänellä olisi nyt tässä Tukhoman joukkoliikenteen reittiopas, joka kertoo mihin pitää mennä. Mykkäkoulua ja äläkoskemuhun. Södermalmilla kirjaimellisesti räkä poskella vollottamista kuinka mä haluun omaan sänkyyn nukkumaan. Nyt, kun puolet minibaarista on tyhjennetty, elämä voittanee.

Tämänkin välikohtauksen Ilmari kuitannee matkapäiväkirjassa, että "Kristalla oli vähän huono päivä"