Sigtunassa on ehkäpä suurin
mahdollinen riimukivipitoisuus.
Pyhän Laurin kirkonraunio, ruotsiksi St Lars, 1100-luku.
Jäljellä lähinnä pala kellotornia.
Lisää riimuja.
Koodiavain.
Kaupungintalo takaapäin. Hieman vino ehkä.
Vihreää voi harvoin olla liikaa - tuli tämäkin nähtyä.
Ei täältä kirkot heti lopu; tässä Pyhän Olavin jäänteet.
Sankt Olaf, 1100-luku. noin puolen kilometrin päässä on vielä Pyhän Pietarin kirkonraunio, sekin 1100-luvulta.
Vartilokit.
Harmaakivikirkon vieressä uudempi punatiilinen, ihan kuin Sipoossa. Nämä ovat ehkä hieman vanhempia.
Noin paksua seinää ei syö edes ajan hammas.
Sisään ei päässyt, tähtäilin kaltereiden välistä.
Sisätilaa on yllättävän vähän, vaikka mittakaava on jopa tarpeettoman iso.
Punatiilinen Mariankirkko valmistui 1255. Näytti paljon uudemmalta, emme tutustuneet tarkemmin.
Vuoden luontokuva: varpunen.
Mitä tapahtui Bodomin jälkeen?
Paikallinen sadekuuro ja kukkaöverit.
Linturaketti.
Uutta tyyltä optikolta.
Kuka on hyvä poika?
Elämäsi on sibyllaa.
Parkkipaikan pusikossa zoomailemassa.
Kolmiot hyökkävät jälleen taustalta.
Taika paljastuu.
Rannalla taas. Taitaa tulla sade.
Joo joo, on sun murunen. Ei viedä ei.
Sorsan kaukokaipuu.
Kaislikossa suhisee on alunperin Wind in the Willows. Pajuja olisi, kaislaa tai tuulta ei.
Mitä se hippi jorisee?
Lainelautailijoita vedetään noilla naruilla rantavettä pitkin. Se on sitä maaseudun rauhaa.
Moi, olen myyttinen lahoava lohikäärme.
Hiekkajaala.
Sade lähestyy järveltä.
Puu kaartuu hienosti, heijastuksen saisi mahtumaan ruutuun jos kävelisi eteenpäin - mutta siellä on järvi.
Ei täälläkään pahemmin suhise.
Telttaretkelle saareen?
Purjevene ja tyhjä katse, pienestä pitäen.
Jotkut kuvakulmat toimivat paremmin kuin toiset.
Ei kovinkaan haastava tämä labyrintti.
Riimunkirjava.
Jotenkin tuntuu, ettei tämä ehkä ole kovin vanha.
Kirjoitukset luikertavat.
Kellotapuli. Kovin kauas ei siis päästy.
Pyörivät oksat, oikea alakulma.
Laihempi saalis.
Hippi maisemassa.