5.12.2019 Tukholma, Ruotsi

Tänään heräsin ilman kurkkulaulua; puhelimen herätysääni tosin oli lipsahtanut kohtaan oletus - eli ilmahälytyssireeni, palovaroitin ja katupora? No ei, vaan unettavaa akustisen kitaran näppäilyä ja aaltojen kohinaa. Kenen idea tämäkin oli?

Kokeilin vihdoin hostellin suihkun, siinä oli liiketunnistimella toimiva valo ja huurretusta lasista tehty ovi - kuten viereisessä vessassakin. Eikä tunnistin tietenkään tunnistanut liikettä itse suihkussa, vain sen ulkopuolella - sai olla yhtenään huitomassa kopin raosta kuin vaateostoksilla. Ja jos kuvitellaan tilanne, jossa tämä kuuden hengen dormi olisi ollut täynnä toisilleen vieraita ihmisiä, niin mikäpä kohottaisi tunnelmaa paremmin kuin täysin äänieristämätön lasiovi vessassa...

Tanskalaiset eivät ole automarkettikansaa. Joka kylässä on pieni kauppa tai pari, kaupungeissa useampi, vaan megamarketteja ei näy. Pikkukauppojen valikoima on kokoon nähden hämmästytävän laaja, mutta seinät tulevat väkisinkin vastaan. Nettihakujen perusteella jopa Kööpenhaminassa on vain yksi Prisman kokoinen kauppa, Bilka. Se sijaitsee lentokentän vieressä, keskelle peltoa rakennetussa ostoskeskuksessa, jonka nimi on osuvasti Fields. Sinne siis.

Ilma oli kerrankin kirkas ja aurinkoinen, mitä nyt mereltä nousi ohutta utua. Lämpöä kahdeksan astetta, kuten joulukuussa ei useinkaan ole. Ohjastin likaista autoa kummallisten ohjeiden mukaan - navigaation osuvuus on parantunut merkittävästi, kun vaihdoimme tomtomista kännykkään, vaan tanskaa se ei osaa lausua. Logiikka olisi toki sama kuin ruotsissa, jota se osaa, vaan kun ei. Puolet se lausuu kuin englanniksi, loput kuten kirjoitetaan - eikä osu useinkaan se oikea puoli.

Fields löytyi lopulta, parkkihallin sisäänkäynti toivotti että hei vain, olemme skannanneet rekisterikilpenne. Tästä ei hyvä seuraa, tiesin sen heti. Ajatus kuitenkin keskeytyi, piti luovia erikoista labyrinttiä; sisäänajopuomit oli poistettu, mutta niille johtaneet kiemuraiset ja moneen osaan jakautuvat rännit olivat vielä tallella. Kylläpä niitä olikin monta.

Itse kauppakin löytyi, tavaroiden taikamaailman takaosasta. Sinne päästäkseen oli ajettava hissillä ylös, käveltävä 100 metriä, liukuportaat alas, toiset sata metriä ja heti siinä kulman takana. Joo. Suorempaankin olisi päässyt, jos olisi tiennyt parkita oikeaan kohtaan hallia, mutta mistäpä sitä ensikertalainen tietäisi - ja kylttejähän me ei laiteta.

Shoppailimme kärryn täydeltä erikoisolutta, sipsejä, karkkeja, tuliaisia, makrillisalaattia, erittäin punaisia nakkeja ja etenkin autoevästä; pikku pizzoja, nakkipiiloja, leivonnaisia joista ei oikein tiennyt mitä ne olivat. Ja tietenkin valmiiksi pakattuja smørrebrødejä, niitä pitää olla ja ne on syötävä tietyssä järjestyksessä - älkää kysykö, missä. Koko kauppa oli miinoitettu neljä kahden hinnalla -tyyppisillä tarjouksilla, niihin oli helppo langeta.

Tuntui hölmöltä työntää raihnaisia ja kiiltonsa menettäneitä, lähinnä kaljalla lastattuja ostoskärryjä marmorikäytäviä pitkin ohi luksusliikkeiden, vaan niin tekivät kaikki muutkin. Auto lastattiin, kärryt palautettiin - parkkihallissa sama matka ei ollutkaan niin pitkä.

Sitten automatille arpomaan: syötä tähän rekisterinumerosi. Ei löydy järjestelmästä. Onko jossain näistä kuvista autosi? Ei ole. No. Valehtele tähän joku saapumisaika, muista että ensimmäinen tunti on ilmainen. Kyllä tulevaisuus on hienoa aikaa! Teknologiaan lannistuneena raahustin autolle; tuskin pääsisin portista ulos, vaikka otin kuitinkin. Vaan niin, ne portithan poistettiin. Ja koska eivät tunnistaneet kilpeä, eivät voi tietää kenelle lasku pitäisi lähettää, jos aihetta tulisi. Hyvin suunniteltu on puoliksi ajateltu.

Viimeinen liittymä ennen Ruotsia, siitä käännyin. Tanskan valtion alkoholiliike, jos Googleen luotamme, meille muille Drive in bottle shop, oli siellä. Vain 93 sekuntia sillalta, se mainosti. Kävin hamstraamassa pari lavaa ihanan omenaista Tuborgia (vain Tanskassa valmistettu käy) ja muutamia muita löytöjä. Ja sitten sillalle.

Sumu peitti Ruotsin näkyvistä, muuten oli melko kirkasta. Lokit lensivät paikoillaan ilmavirrassa. Ruotsin puolella kokeilimme taas onnea rekisterikilventunnistusarpajaisissa, ei voittoa tälläkään kertaa. Lippu kuitenkin kelpasi, kun olin luetellut numerosarjan kopissa tylsistyneelle, kolmeen kertaan. Seuraavaksi poliisi tahtoi nähdä passin, jäivät vaan mokomat takapenkille. No, sivuun odottamaan ja kaivelemaan. Takaisin Suomeen menossa, kyselivät. Teki mieli vastata, että ei kun turvapaikkaa tultiin hakemaan. Koko turhanpäiväinen näytelmä huvitti heitäkin, vaan saihan siitä sentään palkkaa.

Pikku pysähdys huoltoasemalla Glumslövissä - siinä vieressä kun on (oletettavasti) viikinkiaikaisia hautakumpuja ja niiden päältä mukavat näkymät merelle, salmen yli Tanskaan, Helsingborgiin ja kirkkaalla ilmalla Malmöhön. Seuraavaksi piti kääntyä liittymästä E4:lle, onnistuin kuitenkin jatkamaan E6:tta pitkin kohti Göteborgia. Hallundsåsenin mäessä sen huomasi, että nyt ei olla enää tasamaalla kuten piti. No, Halmstadista vasemmalle ja taas oltiin oikeassa suunnassa. Tämä olikin jännä tie; isoja mäkiä, loputtomasti pieniä lampia, synkkää metsää, söpöjä pikku kyliä. Alkoi vaan tulla pimeä, näkymät hiipuivat.

Jokunen hetki meni ilman suurempia tapahtumia, kerran tankattiin ja siinäpä se - mustaa tietä ja pimeyttä riitti. Ainoa valopilkku oli Jönköpingin ja Grännan väli, Vätternin toinen puoli kun loisti täplikkäänä kuin kiiltomadot ja tulikärpäset yössä. Kerran ajettiin sitäkin kautta, autosta käsin näytti lähes asumattomalta. Ja Grännan puutaloidyllin läpi oli pakko ajaa, vaikka olikin jo aivan pimeä. Kirkonkellotkin soivat juuri sopivasti. Grännaan ei vaan kyllästy, eikä tuohon järveen, jokin niissä vetää puoleensa. Hieno oli myöskin Grännasta jatkuva, rantaa seuraileva pikkutie, vaikkei juuri mitään näkynytkään. Vakionopeudensäädin päälle, musaa kovemmalle ja neljä tuntia Tukholmaan.

Majoitus tutussa hotellissa messukeskuksen vieressä, kaksi tuplaleveää sänkyä ja hyvä aamiainen. Oli tarkoitus junailla Gamla Staniin illaksi, kun asemakin on aivan vieressä, vaan kello on jo liikaa eikä ihminen jaksa lähteä. Ehtiihän sinne huomennakin, laiva seilaa vasta iltapäivällä. Loma loppuu, vaan ei ihan vielä. Viimeisen asti.