12.6.2017 Uttendorf, Itävalta

Herätys viideltä, auringonnousua katsomaan. Olihan näky. Ensi säteet siilautumassa vuorenhuipun yli ja maiseman valaistuminen hitaasti, kuin joku olisi nostanut suurta rullaverhoa. Samalla palasivat myös värit, vähä vähältä, ensin keltainen lumeen.

Parin tunnin lisäunien jälkeen aamiainen huikeissa maisemissa - että voikin tavallinen juustosämpylä maistua hyvältä. Laskun maksu, eilisen ravintololasku luonnollisesti samassa, ja ranskis takaisin kohti Pasterzen jäätikköä; murmeleita oli nähtävä. Eikä mennyt kauaa, kun ensimmäinen sellainen pyllersi tien yli. Niitä vilahteli rinteillä ja pusikoissa, mutta aina kun pysähdyimme, kaikki katosivat - jäi vain sulavan lumen ja paljastuvan maan keväinen tuoksu.

Jäätiköllä pysähdyimme ensimmäisen "here be murmeltier" -kyltin kohdalle - ja siellähän se oli. Makasi lämpimällä kivellä kuin lumen alta paljastunut ylivuotinen turkisrukkanen. Viehättävä eläin. Vähän matkan päästä löytyi kaksi hieman eläväisempää yksilöä, jotka tonkivat ruohomättäitä kovalla tarmolla. Krista heitti niille leivänpaloja. Kohta ne jo seisoivatkin muuria vasten takajaloillaan ja vaativat lisää - vaikka noin kymmenen sentin päässä oli vielä. Eivät ehkä kolonsa terävimpiä kiviä. Leivän loppuessa siirryimme kurkkuun, joka teki kauppansa vieläkin paremmin - kaverit söivät samaa palaa molemmista päistä, innokkaasti vikisten. Keskikohdassa koitti tietenkin klassinen spagettisuudelma.

Alkoi olla eräänlainen visuaalinen ähky; liikaa hienoja kokemuksia liian nopeasti. Ajelimme siis normaalimpaa tietä kohti Uttendorfin majapaikkaa, vaikka ei täällä mikään taida olla ihan normaalia. Heinäntekoaikakin jaksoi hämmästyttää - ihmiset heiluivat pelloilla viikatteiden kanssa ja pöyhivät jo kaadettua haravalla. Traktoreitakin on, olen nähnyt - itse asiassa eilen osuimme vanhojen Deutsch-traktoreiden kokoontumisajoon, kaikilla oli vielä vanha asuntovaunu perässä.

Kokoontumisajoja täällä riittää. Tällä matkalla olemme osuneet traktoreiden ja valaistujen prätkien lisäksi ainakin tavallisten prätkien, 80-luvun avo-Golfien, pyörällisten moottorikelkkojen, historiallisten urheiluautojen, pyöräilijöiden ja lehmien kokoontumisiin. Mikään ei ole toistaiseksi voittanut viime vuoden Ötztaler mopedmarathonia, jossa hullut ajoivat vuorta ylös alas kakstahtiprutkuilla. Sormet ristiin.

Muonavarastojen täydennys Super-Sparissa, joka on nimestään huolimatta laadukkain ja kallein kauppa täälläpäin. Pienpanimotuotteitakin löytyi kivasti, ja kaikkea muuta turhaa, kun onhan meillä sähköinen kylmälaukku ja seuraavassakin paikassa on jääkaappi. Tai, tarkemmin katsottuna, ei ole. No, tänään sitten syödään.

Takaisin kämpillä noin puoli kaksitoista, läkähdyttävä, hautova kuumuus ja kykenemättömyys mihinkään. Makasimme hikisinä kuka missäkin ja seurasimme hallituskriisin kehittymistä kotimaassa - sitä saa mitä tilaa, sanovat. Kärpäset pyörivät laiskoina jaloissa, kissanpennutkaan eivät jaksaneet ryntäillä. Muutaman tunnin kuluttua oli pakko paeta vuorille.

Ajoimme pientä tietä kohti paikallista tekoallasta, ehkä siellä voisi uittaa varpaitaan - tai ainakin ylempänä olisi viileämpää. Ohi vesivoimalla toimivan sahan, jossa raamisaha sanoi niuh niuh, serpenttiiniä kohti - tie oli niin kapea, että vastaantulijaa ei mahtuisi väistämään. Kyltin mukaan mahdollinen lumiaura tulisi ohittaa vasemmalta. Yhdessä neulansilmämutkassa seisoikin sitten yllättäen lehmälauma, kellot kolisten ja hännät huiskien. Tuijotimme toisiamme hetken, kunnes rouvat väistyivät hitaasti - olivat kai vaihtamassa laidunta.

Seuraavaksi ihmettelimme tekoaltaasta jyrkkää rinnettä myöden voimalaitokseen johtavia vesiputkia; parimetrisiä, niittaamalla koottuja tuubeja, joiden liitoskohdissa oli todella vakuuttavat pultit. Vesi sisäpuolella oli niin kylmää, että putket hikoilivat kauttaaltaan. Hieno näky jylhässä kuusikossa.

Tekoallas ei lunastanut lupauksia; vesi oli piparmintunväristä, mutta uiminen kielletty - paitsi rannassa, joka oli jonkun takapiha. Padolle sai sentään mennä kävelemään, tulkittuaan ensin hyvin saksalaisen kyltin: pääsy kielletty ja vain henkilökunnalle, paitsi että jonkin muinaisen asetuksen perustella tällaiset rakennelmat ovat rata-aluetta, eikä niille menemistä voi kieltää, mutta omalla vastuulla olet nyt, ja mehän sanottiin että jos tulee vaikka jääpadon murtumisesta äkkitulva kesäkuussa. Humps häviää hippi aaltoon kuin entinen puheenjohtaja.

Ilma oli toki viileämpi ja tie kaunis - ja ajamisen moodiin päästyään ei osaa näköjään olla ajamatta. Ensi viikosta duunissa tulee varmasti jännä... Palasimme takaisin samaa tietä, kun toistakaan ei ollut. Kylässä olisi maistunut jäätelö, mutta kauppa oli kiinni - olihan kello jo, hyvänen aika, seitsemän. Ja sanovat vielä, että Suomessa säännellään kaikki hengiltä.

Ilma oli viilentynyt, enää 23 astetta, yhä painostava. Jossain kukkui käki, eikä kellossa, koska kello ei ollut tasan mitään ja 14 kertaa on muutama liikaa. Kissanpennut tappelevat parvekkeella, nyt on jo kurkunleikkaamisen meininki käsillä. Hyönteiset sirittävät, pimeä laskeutuu, on juotava olut koska yli-innokas jääkaappi on jäädyttänyt limun.

Huomenna aamusta Kaprunin padolle ja sitten kohti Saksaa. Takaisinpäin, vääjäämättä.